Mä oon taas sekoillu. Tai mun pää sekoilee. Ne kaks puolta on iha solmussa, ja sen takia mä olen tosi isossa ristiriidassa itteni kanssa. En tiiä kumpi mä oon(??), mitä mä haluun, kumpi on oikeessa, mitä mun pitäis tehä, ketä mun pitäis kuunnella...
Puhuin tänään parhaan kaverini kanssa ajatuksistani. Joka kerta, kun puhun/ tai oon hänen kanssaan, ymmärrän aina vaan paremmin miksi juuri hän on mun paras kaveri. Hänen kanssaan voin puhua ihan mistä tahansa. Ja parasta on; hän ei vain kuuntele vaan hän jopa ymmärtää! Hän on maailman parhain paras kaveri ketä voi ikinä saada. Hän on niin älyttömän ihana ihminen, joka aidosti välittää ja haluu auttaa. Hänellä on sydän täyttä kultaa. (Ja koska mä tiiän, et sä luet tän; ni en sano tätä vaa huviksee, vaan mä oikeasti tarkotan joka sanaa ja ajattelen susta näin, usko tai älä: joka sana on totta ;) <3).
Ja taas tänään mulla oli se paha puoli 'päällä' niin, etten edes ite tajunnu koko asiaa. Mä elin siinä niin vahvasti, olin se. Mut sit ku mun paras kaveri sano mulle, et torjun kaikki sen ajatukset enkä ota mitää apuu vastaan, tajusin, et mä olin siin pahassa. Sillo huomasin, et olin taas täysin sen 'äänen' vallassa. Ja koska joku sano sen mulle suoraan, ni pystyin ite (se hyvä puoli) ponnahtaa sen pahan alta esiin, ja heittää niitä ajatuksia, jotka puhuu elämän jatkumisen puolesta.
Ja tänään mulle heräs uus ajatus. En haluu mennä sairaalaan, koska mä vihaan sitä paikkaa ja siellä olemista, ja pelkään et ku kerran sinne meen, ni siel menee sit taas useempi kuukaus. Ja se on syvältä. ...MUTTA mä mietin nyt, et jos mä meen sairaalaan (vaikka mä en sinne haluakaan), ni voin silti saada sieltä lisäaikaa itelleni ja ehkä löytää lisää voimii taistella sitä 'ääntä' vastaan. Mitään ihmeparannuksia siellä ei tapahdu, enkä mä sellasta odotakaan. Mut jos sais edes lisätsempin, jolla jaksais vaikka pari kuukautta lisää, ja sit kattois tilannetta uudestaa. Jos saisin sieltä mukaani edes vähän toivoa..? ..jota mulla ei oo ollu moneen kuukauteen. Jos se sairaala kuljettais mut tän pahimman olon yli? Mut mä pelkään, ettei se olo täst enää parane..mutta kannattaisko silti yrittää, vielä yhen kerran? Sanon nyt vaan itelleni, et: "anna vielä kaikelle mahollisuus, ja mene osastolle". Saa nähä mitä tapahtuu, koska mun mieli tai ne puolet (hyvä ja paha) vaihtelee mussa niin paljon, et mun ajatukset tän asian suhteen muuttuu ihan koko ajan.
Mun parhaan kaverin alkaessa nukkumaan hän antoi mulle mietittävää, että millon lähen hänen saattamana sairaalaan. Sitä mä mietin tän yön. Jos saisin ihan vapaasti päättää, ni en menis sinne koskaan, mut koska mun on varmaan pakko eikä mulla ole kauheasti vaihtoehtoja, niin täytyy pohtia asiaa. Mutta varmaan aika pian...ennen ku teen jotain tyhmää..
Mut vielä haluun sanoo; kiitos, että puhut mulle järkee!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti