Osastoa ja väsymystä

Tässä välissä on sattunut taas kaikenlaista..
Keskiviikkoiltana paras kaverini lähti viemään minua sairaalaan. En olisi lähtenyt ellei hän olisi hieman pakottanut ja 'uhkaillut' mm. soittavansa äidilleni. Ymmärsin, että paras kaverini halusi tietenkin tehdä kaikkensa, että pysyisin hengissä, mutta samalla minua ärsytti ja suututti, että hän pilaa kaikki suunnitelmani. Miksi hän ei vain anna mun tappaa itseäni? Mutta toisaalta tiedän myös sen, että jos hän olisi samanlaisessa tilanteessa missä minä olen, tekisin hänelle aivan samoin. Tekisin ihan mitä tahansa, että hän pysyisi hengissä. Joten kyllä mä ymmärrän.

Mentiin eka Haartmanin sairaalan päivystykseen, koska Jorviin en enää viime kertasen jälkeen halunnut . Sieltä meille vaan sanottiin, että "koska oot espoolainen, niin sun pitää mennä Jorviin, täällä me ei voida tehä mitään". Ja sitten ne laitto (taas) kaiken mun parhaan kaverin vastuulle, että sen pitäis saattaa mut Jorviin. Miten ne voi sieltä edes päästää lähtemään ketään mun tilanteessa olevaa?? En ymmärrä.

Lopulta päädyttiin sitten kuitenkin Jorviin. Ja tällä kertaa oli tosi fiksun oloinen psykiatri, joka ymmärs mun olon ja hädän. Päädyin siis lopulta Jorvin psykiatriselle osastolle, jossa olen nyt ollut pari yötä.
Vihaan tätä paikkaa, mutta samalla olen helpottunut. Täällä oon nyt huomannu miten väsyny ja poikki mä olen ollut. Nukuin käytännössä koko eilisen päivän. Hoitajat kävi vähän väliä herättelemässä, ja sanomassa, että koita pysyä hereillä, että saat yöllä nukuttua. Mutta miten voisin pysyä hereillä kun silmät ei pysy auki. Enkä mä mitään yöunia menettäny, sain sen verran lääkettä, että ihan hyvin nukuin yön. ;p
Sellainen olo, et haluais vaan nukkua ja nukkua. Koska hereillä sitä muistaa miksi ei halua olla elossa, ja nukkuessa ei tarvitse ajatella mitään. Paitsi, että näen edelleen unia, joissa tapan itseni. Eikä sellainen uni ole kovin piristävää. ;( Mutta minkäs teet..

Haluan vielä sanoa parhaalle kaverilleni, että kiitos<3 Kiitos, että toit mut tänne, vaikka mä vihaanki olla täällä. Tää oli paras ratkasu mulle tähän tilanteeseen, vaikka sen myöntäminen saakin pahan puolen huutamaan. Ja älä ikinä ajattele, että mä oisin sulle vihanen, koska en oo, enkä pystyis olee ;p Pikemminki mä rakastan sua vielä enemmän, koska tiiän miten paljo mä sulle merkitsen, jos oot kerran valmis auttaa mua vaikka mikä ois. Kiitos, että oot mun tukena, enemmän mitä kukaan on. Mä arvostan sitä tosi paljon, ja mä arvostan sua tosi paljon. Sä oot parasta mitä mulla on! Joten kiitos<3