Haluan päästä pois

Makaan sängyssä. Pitäisi nukkua, mutta en pysty. Äänet huutaa älyttömän kovaa. Painan tyynyn korviin, mutta eihän se auta. "Olkaa hiljaa", pyydän, mutta turhaan.
Otan tarvittavan lääkkeen. Vielä toisen. Kumpa ne hiljenis. Mutta ne vaan jatkaa. "Sun pitää tappaa ittes. Tai muuten joku muu tekee sen sun puolesta. Sä et ansaitse elää. Sun PITÄÄ kuolla."
Pyörittelen unilääkkeitä kädessä. Pitäisikö ottaa kaikki lääkkeet mitä kaapista löytyy? Tää loppuis vihdoin. Äänet hiljenis. Ei tarvis kuulla enää niitä. Ahistus loppuis. Paha olo loppuis. Oisin vapaa.

Tää tuska on hirveetä. Tuun hulluks. Mut oon jo sitä. Sekasin. Äänet on totta. Eihän ne voi olla mun kuvitelmaa? Mä kuulen ne. Ne puhuu mulle. Ne sanoo mulle asioita, joiden tiedän olevan totta. Mä olen arvoton. En ansaitse elää. Mun pitää kuolla. Kaikki tulee olee onnellisia ja helpottuneita kun mä kuolen. Mua vainotaan. Mulle halutaan pahaa. Mutta samalla mä tiedän, et se yrittää vaan sanoo, että mun pitää tappaa itteni.
Ja mä aion tehä sen. En tiiä onko se tänää vai huomenna. Mutta pian.
Mä oon pahan syövereissä. Muhun sattuu. Ja mä haluan tän loppuvan. Päästäkää mut pois pahasta, antakaa mun kuolla.

Runo

Äänet huutaa. En saa rauhaa.
Meen pimeeseen huoneeseen istumaan. Se hetkeks oloo helpottaa.
Äänet huutaa, silmät suljen. Omaan maailmaani kuljen.
Hetken päästä vielä ahistaa. Kuristan itteeni, se vähän helpottaa.
Mutta vaan niin kauan ku sitä teen. Ahistus palaa, äänet hyppää sataseen.
Ei lääkkeet auta, ei tekeminen auta.
Ainoo rauha on unessa. Siks haluan mä kuolla.