Itsemurha mielessä

Oon koko illan taas lukenu netistä kaikkee itsemurhasta. Kuolema, ja etenkin itsemurha kiinnostaa pelottavan paljon. Siksi haluun tankata kaiken sen tiedon mitä itsemurhaan/ mielenterveysongelmiin liittyy. Kai mä tällä yritän jäsentää ajatuksia. Vaikka samalla tiedän, että saatan vain lietsoa omia itsemurha-ajatuksia. Välillä taas itsemurhasta lukeminen rauhottaa. Ajattelen et se on mun "turva" tai "ulospääsykeino". Välillä itsemurhan ajatteleminen ja suunnitteleminen pitää mut hengissä. Vaikka samaan aikaan saatan vain kävellä lähemmäs omaa hautaa...
Oon tämän viikonlopun vanhempieni luona lomalla osastolta. On ollut aika vaikeaa; ahistus on ollu nousussa ja äänet taas kuskailee itteni tappamisesta. Miten tälläistä voi jaksaa? Mä olen taas ihan loppu..

Oon ehkä alkanu taas olee vähä enemmän huolissani itestäni. Itsemurhan sunnitteleminen on taas vallannu mun mielen. Itteni hirttäminen houkuttaa pelottavan paljon. Mä haluan kuolla. Ja samaan aikaan oon ok tän ajatuksen kaa, mut toisaalta mua kans pelottaa ihan helvetisti. Mitä jos mä oikeesti kuolen?

Tuska loputon

Muhun sattuu liikaa, mä haluan kuolla.
Päästäkää mut pois, en elää enää jaksa.
Tää tuska on loputon, ja mul on olo avuton.
Oon yksin, muhun sattuu, haluun pois tän pahan olon.
Kuka vois mua auttaa?
Oon hukassa ja tää palanen mua satuttaa.
Mä kuulen ääniä, ne käskee mun tappaa itteni ja satuttaa sisältä.
Miten saan tän olon musta pois, ei kukaan mua pelastaa vois?
Ota mua kädestä kiinni, halaa mua äläkä päästä irti.
Pidä musta kiinni, sillo en pääse putoomaan,
sillon pysyn täällä, enkä pääse kuolemaan.
Mua pelottaa hetket yksin, mun ois parempi olla jonkun kanssa kaksin.
"Tapa ittes arvoton paska kasa",
haista vittu, en sua kuunnella jaksa.
Sä viet mua kohti itsemurhaa, se mua tässä eniten pelottaa.
Mitä jos mulle sattuu jotain, sekoon kokonaan ja lääkkeet otan?
Tai kuristan itteni,
ja kuolen sittenkin?

Uusi osasto ja viiltely mielessä

Siirryin viime keskiviikkona kuntoutusosastolle. Ajattelin, että mun olisi vaikea taas tottua uuteen osastoon ja uusiin hoitajiin, mutta siirtyminen tänne, on sujunut yllättävän positiivisesti. Ei ole ahistanut liikaa. Paikkaan, osastoon fyysisesti, totuin jo parissa päivässä. Hoitajien suhteen, oon vielä vähän stressissä ja pihalla, kun en tunne ketään hoitajia. Ja koska en oikein tunne ketään, on mun vaikea mennä sanomaan omasta pahasta olosta. Joudun hirveästi tsemppaamaan itseäni, että saan sanotuksi asiani.
Olin viikonlopun lomilla vanhempieni luona, mutta nyt olen takaisin osastolla.

Viimeisen viikon ajan oon miettiny paljon viiltelyä. Viikonloppuna en tehnyt mitään, sillä olisin jäänyt siitä kiinni vanhemmilleni. Enkä muutenkaan halua huolestuttaa heitä enempää.
Nyt vain mielessä pyörii yksi asia: voin viillellä osastolla. Täällä mua ei vahdita yhtä paljon mitä edellisellä osastolla. Täällä voisin hyvin mennä vessaan viiltelemään, eikä kukaan hoitaja tulisi varmaan ainakaan tuntiin ettimään mua. Voisin rauhassa viillellä niin paljon kun vaan haluan.
Mutta tänään en aio viillellä. Oon liian väsyny tekemään mitään sellaista, enkä jaksa nyt sitä säätöä mikä seuraa viiltelyn jälkeen; paperia, paperia ja vielä lisää paperia, millä saa haavat tyyrehtymään.
Tänään en viiltele, mutta ehkä huomenna. Katotaan...