Haluan päästä pois

Makaan sängyssä. Pitäisi nukkua, mutta en pysty. Äänet huutaa älyttömän kovaa. Painan tyynyn korviin, mutta eihän se auta. "Olkaa hiljaa", pyydän, mutta turhaan.
Otan tarvittavan lääkkeen. Vielä toisen. Kumpa ne hiljenis. Mutta ne vaan jatkaa. "Sun pitää tappaa ittes. Tai muuten joku muu tekee sen sun puolesta. Sä et ansaitse elää. Sun PITÄÄ kuolla."
Pyörittelen unilääkkeitä kädessä. Pitäisikö ottaa kaikki lääkkeet mitä kaapista löytyy? Tää loppuis vihdoin. Äänet hiljenis. Ei tarvis kuulla enää niitä. Ahistus loppuis. Paha olo loppuis. Oisin vapaa.

Tää tuska on hirveetä. Tuun hulluks. Mut oon jo sitä. Sekasin. Äänet on totta. Eihän ne voi olla mun kuvitelmaa? Mä kuulen ne. Ne puhuu mulle. Ne sanoo mulle asioita, joiden tiedän olevan totta. Mä olen arvoton. En ansaitse elää. Mun pitää kuolla. Kaikki tulee olee onnellisia ja helpottuneita kun mä kuolen. Mua vainotaan. Mulle halutaan pahaa. Mutta samalla mä tiedän, et se yrittää vaan sanoo, että mun pitää tappaa itteni.
Ja mä aion tehä sen. En tiiä onko se tänää vai huomenna. Mutta pian.
Mä oon pahan syövereissä. Muhun sattuu. Ja mä haluan tän loppuvan. Päästäkää mut pois pahasta, antakaa mun kuolla.

Runo

Äänet huutaa. En saa rauhaa.
Meen pimeeseen huoneeseen istumaan. Se hetkeks oloo helpottaa.
Äänet huutaa, silmät suljen. Omaan maailmaani kuljen.
Hetken päästä vielä ahistaa. Kuristan itteeni, se vähän helpottaa.
Mutta vaan niin kauan ku sitä teen. Ahistus palaa, äänet hyppää sataseen.
Ei lääkkeet auta, ei tekeminen auta.
Ainoo rauha on unessa. Siks haluan mä kuolla.

Laita mulle sähköpostia...

Jos haluat olla muhun jotenkin yhteydessä (muuten kuin kommenteilla), on asiaa tai kysyttävää tai juteltavaa niin laita ihmeessä mulle sähköpostia!!

Osoite on:
nohope@luukku.com

Haluun kuolla

Oon pyöriny kolme tuntia sängyssä yrittäen saada nukahdettuu. Väsyttää mutta en saa unta, koska pää on täynnä ahdistavia ajatuksia. Itsemurha-ajatuksia.

Haluan kuolla. Oon niin loppu tähän olotilaan, ahdistukseen ja voimakkaisiin ääniin. En vaan jaksa enää. Haluan pois. Haluan että tää kaikki loppuu. Haluan vaan että tää älytön tuska loppuu. Eikä se lopu ennen ku kuolen. Oon taas askeleen lähempänä mun itsemurhaa... Mikä on toisaalta aika helpottavaa.

Ikävä sua...

Tänään on aika vaikea päivä... Tänää tulee kuluneeks 5 vuotta siitä kun mun entinen poikaystävä kuoli auto-onnettomuudessa.
Väkisinki mieleen hiipii ajatus "mun pitäis olla kuollu, ei sen".

Erilaiset muistot tulee ajatuksiin. Niitä on sekä hyviä että pahoja. Sekava olo. Mitä täs pitäis ajatella?

Vaikka meiän suhde ei ollu mikään helppo, en silti ois ikinä toivonu et se kuolee. Rakastin sitä, eikä se rakkaus oo hävinny mihinkää vuosien jälkeenkää, ehkä vähä muuttunu. Ikävä on kova edelleen.
Muistan sut, aina <3

Älytön pelko

Oon yksin omassa asunnossa. Mua pelottaa. Äänet huutaa ja ajatukset ahistaa. Pelkään, että mulle aiotaan pahaa. Mut aiotaan tappaa. En oo turvassa täällä. Pelkään, että nurkan takana seisoo joku mies.
Pelottaa niin paljon että tärisen. Pidän telkkarin päällä ja yritän keskittyy siihen. Mutta kun ei se auta. Pelko ei häviä mihinkään. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta en pysty. Äänet varottaa mua. Käskee mennä piiloon. Mutta samalla ne sanoo etten oo missään turvassa.

Tää on outoa. Miks samaan aikaan haluan vaan kuolla, tehä itsemurhan, ja toisaalta pelkään että mut tapetaan?

Mitä mulle on tapahtumassa?

Mulla on outo, pelottava, hämmentyny, ahistava olo.
Äänet on käyny ahistaviks ja pelottaviks. Pelkään että sekoon kokonaa.
Eilen kuulin kun yks lamppu alko puhuu mulle. Se sano et joku aikoo satuttaa mua ja et mut aiotaan tappaa.
Tänään oon enemmän tai vähemmän nähny varotuksia siitä et mulle aiotaan tehä pahaa. Jokainen valo tai jopa apteekin vuoronumerotaulu kertoo mulle asioita.
Järjel ajateltuna tiiän ettei oo mahollista et joku lamppu puhuis. Mut mä kuulin sen.
Mitä mulle on tapahtumassa? Mitä tää on? Mua pelottaa.

Vaikeeta

Tänää on ollu taas tosi vaikee päivä. Äänet on huutanu käytännös koko päivän, ne on ollu ahistavii, voimia vievii ja tosi kuluttavii.
Tänää oon myös miettiny enemmän opiskelukuvioita. Ne ahdistaa nii paljo ettei saa henkee. Oon itkenyt tänää sitä,  etten oo opiskelukuntonen. Kaikki mun kaverit opiskelee ja menee elämässä eteenpäin. Ite oon jumissa, oman sairauden takia en pysty opiskelemaan. En vaikka kuinka haluaisin. En ainakaa tällä hetkellä. Ja samalla pelkään, tuunko ikinä olee opiskelu/työkuntonen.
Opiskelulla on aina ollu iso osa mun elämässä. Se on ollu yks asia minkä kautta oon kattonu itteeni, millanen oon ja mitä osaan, missä en oo parhain, mitä jaksan.. Ennen ku sairaus vei multa opiskelukyvyn, pidin opiskelemista itsestäänselvyytenä. En tajunnu miltä tuntuu olla pystymättä työhön. Nyt tiedän, liiankin hyvin. Tekisin mitä vaan, että pystyisin taas opiskelemaan. Mut siihen on vielä pitkä matka. Yritän kuntoutuu, mut sairaus painaa mua alas koko ajan. Olo aaltoilee ja äänet huutaa. Oon jatkuvasti  väsyny ja voimaton. Samaan aikaan olo on erittäin toivoton. Pelkään ettei tästä suosta oo enää mahollista nousta. Mietin itsemurhaa jatkuvasti. Haluan vaan pois. En jaksa elämää. Koska ei mul oo elämää. Kaikki hyvä mikä mulla oli, sen on sairaus vieny, hajottanu ja murskannu.

Missä mennään tällä hetkellä?

Pahoittelut hiljaiselosta. Hävitin blogini salasanat ja löysin ne uudelleen vasta muutama päivä sitten.
Ajattelin tulla kertomaan, että missä mennään.

Voin tällä hetkellä vaihtelevasti. Välillä on ihan ok olo, ja välillä taas erittäin huono. Olo vaihtelee myös paljon päivän aikana.
Käyn edelleen n. kerran viikossa polilla juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Lääkäritapaamisia on muutaman kuukauden välein.
Harrastan paljon viikossa, ja kavereita tapaan aina silloin tällöin kun voimia riittää. Tällä hetkellä isoin voimia vievä asia on älytön väsymys. Se lamauttaa ja estää välillä tekemästä asioita. Olen alkanut käymään ''päivätoiminnassa'' pari kertaa viikossa. Se on paikka, missä voi rauhassa miettiä, mitä haluaisi lähteä opiskelemaan tai minne haluaisi mennä töihin. Olen viihtynyt siellä hyvin, ja jaksan sen aika hyvin sillä se on vain 4 tuntia kerrallaan. Välillä aamuheräämiset on tuottanut tuskaa ja taistelua. Onneksi se ei ala kuin vasta kymmeneltä.
Kaikesta positiivisesta huolimatta, olo on edelleen pääasiassa aika huono. Tunnen itseni masentuneeksi, olo on erittäin toivoton ja itsemurha-ajatukset hallitsevat ajattelua, sekä lisäksi käskevät, haukkuvat ja ilkeät äänet häiritsevät keskittymistä ja huonontavat oloa. Turhauttaa, ettei lääkkeistä ole juuri ollut apua ääniin.
Mietin edelleen itsemurhaa päivittäin. Välillä itseäni ärsyttää, että itsemurha pyörii niin paljon mielessä, se tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen pahaan (oloon ja ajatuksiin). Mutta samalla se jollain tavalla helpottaa oloa, sillä tiedän, että aina on mahollista päästä pois. Aina voi tappaa itsensä.
Mutta on se edelleen yhtä taistelua, hengissä pysymisen kanssa. Muiden ihmisten, läheisten takia, yritän jaksaa. Vaikka välillä mietin, että mun itsemurha olisi muille vain helpotus. Kenenkään ei tarvitsisi enää miettiä mitä mulle kuuluu, kenenkään ei tarvitsisi enää taistella mun puolesta, kenenkään ei tarvitsisi enää huolestua eikä huolehtia... Muut pääsisivät helpommalla. Kaikki olisi vihdoin ohi.