Olen ollut hereillä nyt putkeen 48 tuntia ja olo on sen mukainen.. En ole saanut nukuttua, koska kaikki energiani on mennyt itsemurhan ajattelemiseen, syvään toivottomaan oloon ja itkemiseen. En ole viime päivinä kotona ollessa tehnyt muuta kuin itkenyt. Mikä tuntuu oudolta, koska mulla oli tossa aiemmin pidempi aika jollon en pystynyt ollenkaan itkemään. Mutta tällä hetkellä itken lähes koko ajan.
Mulla oli tänään terapia.. En puhunut siellä paljoakaan, itkin vain. Siellä ollessa tajusin, miten toivoton olo mulla on tällä hetkellä. Mikään ei auta ja odotan vain sitä, että toteutan suunnitelmani ja tapan itseni. Mun elämässä ei ole enää mitään järkeä. Mä haluan vaan pois. Ja mä vaan odotan sitä, että mä pääsen pois. Mutta mä en voi lähteä vielä..
Lähdetään perheeni kanssa reissuun viikoksi. En oikeastaan edes haluaisi lähteä sinne mukaan. Mutta on pakko. Ja samalla toisaalta haluan kokea sen; tämä on todennäköisesti viimeinen reissu, jonka tulen veljeni kanssa tekemään.. Sen ajatteleminen tuntuu pahalta, sillä haluaisin olla mukana rakkaan veljeni elämässä. Mutta en pysty. Sillä mun on mentävä. Itkettää ajatus siitä, etten enää koskaan pysty olemaan veljeni lähellä enkä enää koskaan tule näkemään häntä. Ja samalla pelkään sitä, miten paljon tulen häntä satuttamaan tulevalla teollani. Pelkään miten hän selviää...
En oo puhunu tästä mun päätöksestä parhaimmalle kaverilleni. Toisaalta minulla on siitä syyllinen olo, sillä tiedän hänen haluavan tietää missä mä oikeasti menen, mutta toisaalta haluan suojella häntä tältä. Mitä se auttaa, että hän joutuu panikoimaan ja olemaan huolissani minusta, jos lopputulos tulee olemaan se mitä se on? Onko parempi pitää hänet pimennossa ja antaa hänen elää rauhallisesti nämä mun viimeiset päivät, ilman huolta musta -ja samalla antaa hänelle kamalan "yllätyksen" kun kuulee minun kuolleen? Vai olisiko parempi, että hän tietäisi koko ajan missä mä menen -jolloin kuolemani ei tulisi hänelle täytenä shokkina..? En tiedä kumpi olisi parempi vaihtoehto. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen hukassa. Haluan tehdä lähtöni edeltävän ajan, eli tämän ajan tällä hetkellä, mahdollisimman rauhalliseksi ja onnelliseksi. Mutta silloin itsemurhani tulisi kaikille täysin puskista. Monet luulevat oikeasti, että voin tällä hekellä hyvin. ...mutta samalla mietin koko ajan sitä, että jos paras kaverini olisi tässä tilanteessa missä nyt olen, haluaisin itse tietää missä hän menee ja mitä hänelle oikeasti kuuluu. Haluaisin tietää hänen ajatuksistaan ja päätöksistään, oli ne mitä tahansa. Haluaisin tukea häntä parhaani mukaan, haluaisin olla hänen vierellään, vaikken pystyisikään häntä pelastamaan. Haluaisin olla hänen vierellään, ja mikä tärkeintä, haluaisin, että hän ainakin tietää sen miten paljon hän minulle merkitsee; miten tärkeä ja rakas hän on minulle. ...Mutta en tiedä mikä olisi hänelle tässä tilanteessa parasta..?
Mä itken, koska muhun sattuu. Mulla on toivoton olo. Ja tähän oloon mä nukahdan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti