Valtava ahdistus

Katoin ohjelmaa 112 ja ahistus nous sekunneissa. Tuli mielee omat itsariyritykset, tuli mielee ittensä kuristaminen. Ja nyt ahistaa nii paljo että itkettää. Muhun sattuu. Mun pitäis nukahtaa. Mä haluun pois tästä. En kestä. En pysty.
Ja nyt pitää vaa odottaa että mun äsken saama lääke alkais auttaa. 30 minuuttii menee ainaki. Miten mä kestän tän odottamisen.. no ainaki yritän vähä kirjotella. En tiiä auttaako se mitään. Ei varmaan. Mutta ainaki saan tän olon vähä ulospäin, pois musta.

Tänää puhuttii psykologin kaa siitä, miten tuskallisii tunteita vois sietää, et miten niistä pystyy selviytymään. Nyt tuntuu: en pysty, en jaksa, en haluu tätä tunnetta. Tää sattuu. Tää tuntuu tosi pahalta. Yritä siinä sitte siirtää ajatuksia muualle tai kestää tätä oloo. Miks tää paha olo tuntuu näin hemmetin pahalta?

"Sä oot aika lihava tyttö", sanoi yks vanhempi miespotilas. Tästä on jo pari viikkoa, mutta satuttavat sanat pysyy edelleen mielessä. Itken, koska se on totta. Tiedän olevani valtava. Siksi mä vihaan itteäni. Miten musta tuli tällänen? Miten entisestä anorektikosta voi tulla näin lihava? Olen pettänyt itseni. Olen huono ja vastenmielinen. Vihaan itseäni. Vihaan itseäni niin paljon, että haluan kuolla. Haluan pois tästä olosta. Haluan pois tästä kropasta. Vihaan itseäni enemmän kuin mitään. Ja siksi mä haluan kuolla..