Itsemurha ratkasu kaikkeen?

Kirjoitin pitkän tekstin, jossa olin hyvin koonnut ajatukseni yhdestä asiasta. Onnistuin kuitenkin sählätessäni poistamaan tämän tekstin. Ja nyt tämä kirjoitus ei ole yhtään sellainen kuin halusin sen olevan, mutta yritän silti kirjoittaa jotain tästä aiheesta.

Oon viime aikoina tajunnu itestäni vielä entistä paremmin yhen asian. Mä en kestä mitään pettymyksiä, epäonnistumisia tai vastoinkäymisiä. Ja mun ratkasu kaikkiin vastoinkäymisiin on itsemurha-ajatukset ja sitä kautta itsemurha. Se on mun ratkasu kaikkeen, tosi ärsyttävissä määrin. Mulla on olemassa "vääränlainen ratkasu" kaikkeen. Ja mä tajuan sen. Jos jokin menee pieleen tai eteen tulee joku vaikeus, mun ensimmäinen ajatus on "mun pitää tappaa itteni".

Jos esim.
Joku huutaa mulle -> ärsyyntyminen, suuttuminen, itsemurha-ajatukset
Lääkäri ei päästä mua lomalle, jota oon odottanu -> pettymys, itsemurha-ajatukset
Teen ruokaa, joka menee pieleen -> ärsyyntyminen, itsesyytökset, itsemurha-ajatukset...

Voisin jatkaa tota listaa loputtomiin. Ja aina sama kaava. Joka kerta mun mieli näkee itsemurhan ratkasuna kaikkeen.
Tiedän, et mun pitäis oppii uusii keinoi ratkasta ongelmat. Ei kaikkeen epäonnistumisiin ja pettymyksiin voi olla ratkasuna ittensä tappaminen. Mut mulla se vaan sattuu olee niin. Haluisin täst ajattelutavasta/ -kulusta eroon, mut tiiän, etten yksin siihen pysty. Mä tarvin siihen apua. Mut samalla mä mietin, ettei mun oo mahollista päästä täst syvälle juurtuneesta ratkasusta eroon. Oon käyny 4,5 vuotta terapiassa, eikä itsemurha-ajatukset oo yhtää helpottanu tänä aikana. Ne on ehkä jopa vahvistunu välillä. Tietenki on ollu helpompia aikoja, mut pääasiassa itsemurha-ajatukset on pysyny, tai ne on aina jossain kohti tullu takasin ja entistä vahvempina.

Salkkareissaki tänään hyvin sanottu; "et sä voi luovuttaa heti ku tulee kriisi eteen"
En niin. Mut silti ensimmäinen ajatus on mulla aina itsemurha. Ja 'huvittavaa' täs on se, et ärsyyntymisen jälkee, ajatus on taas sellanen et "kuolemalla pääsen eroon tästä kierteestä".

Jos mulla on joku tavote, mä elän ainoostaan sen tavotteen voimalla. Sitten ku tavote on saavutettu, eikä oo uutta tavotetta tai suunnitelmii tulevaisuudessa, alkaa itsemurha pyörii mielessä. Mä pysyn elossa aina hetken kerrallaan, tavote kerrallaan. Sitten ku mulla ei oo mitään tavoteltavaa, itsemurha-ajatukset valtaa mielen. Helppoahan olis ajatella, et aina vaa uus tavote mieleen, ni sillee pysyn elossa. Mut asia ei oo ihan noin yksinkertanen.

Oon taas törmänny samaan vaikeuteen, mikä mulla oli viime syksynä lukion kanssa. Ajattelin, et koska en oo työkykynen, en haluu elää. Nyt on kaikkii pääsykokeita, mut samalla mun mielen taustalla on asia, jota en saa kumottuu; "mä en oo työ- tai opiskelukykyinen tällä hetkellä". Ja koska opiskelu on mulle älyttömän tärkee asia elämässä, tuntuu työkyvyttömyys nii pahalta, että mä haluan kuolla. Jos mä en pysty opiskelee tai tekee työtä, mä en nää järkee mun elämässä...

Tästä kirjoituksesta ei tullu yhtää sellainen kuin kuin piti, ja sekin nyt sitte ärsyttää ;(

Ainiin, tapasin tänään lääkärin. Olen ollut nyt 3kk pakkohoidossa, ja lääkäri ilmoitti, että pakkohoitoa jatketaan, taas 3kk eteenpäin. Hoitajan nähdessä pettymykseni, sanoi hän, että pakkohoito tietenkin lopetetaan heti kun sitä ei enää tarvita. Toivottavasti mulla ei mee taas koko kesää sairaalassa. Oon niin täynnä tätä sairaalaa!