Palasin tänään illalla takasin osastolle viikonloppulomani jälkeen. Viikonloppu oli ihana, helpottava ja mukava, mutta samaan aikaan myös epävarma ja pelottava. Ääni on ollut taas vahvempana, ja se on voimistumaan päin. Mua pelottaa. Tämän viikon olen sinnitellyt jotenkin, mutta nyt tuntuu, etten enää jaksa. En jaksa enää taistella ääntä vastaan. Olen väsynyt sen kuuntelemiseen. Miksei se voi olla hiljaa?
Näin tänää terapeuttiani pitkästä aikaa. Se tuntui oudolta, mutta samalla hyvältä. Vaikka toisaalta myös turhalta. Puhuimme siitä miten selviän äänen kanssa. Puhuimme myös siitä, että äänen kanssa voisi oppia elämään. Mutta miten sitä voi oppia elämään äänen kanssa, joka koko ajan käskee itseäni tappamaan itseni? Joka koko ajan haukkuu ja väheksyy minua. Joka polkee minut maan rakoon. Miten sen kanssa voisi oppia (??) elää? En ymmärrä. Tarkottaisiko sillon se, että hyväksyisin kaiken mitä se ääni mulle sanoo? Tarkottaisiko se sen myöntämistä, että ääni on oikeassa? Vaikka tiedän sen olevan.
Tällä hetkellä mua pelottaa, että teen itselleni jotain. Pelkään ääntä. Se haluaa mun kuolevan. Mutta samaan aikaan haluaisin itse elää. Mutta en äänen kanssa.. Pelottaa, että ääntä ei saada kukistettua lääkkeillä. Pelkään, että mikään ei auta siihen. Että mikään ei saa sitä hiljenemään. Pelkään siksi, koska tiedän, etten voi elää, jos tämä ääni on pysyvä. En kestä kuunnella sitä. Se saa minut haluamaan pois.
Minulla on valtava jokapäiväinen haaste: miten selvitä hengissä tästä päivästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti