Mua ei oo vähään aikaan ahistanu näin paljo mitä eilen ahisti. Yks läheinen kuoli eilen, ja se nosti pintaan vanhoja ajatuksia, tunteita ja oloja. Mieleen hiipi ajatukset entisestä poikakaveristani, joka kuoli neljä vuotta sitten. Pintaan nousi vahvoja tunteita; surua, vihaa, pettymystä, tyhjyyttä, ikävää.. Enkä tiedä miten käsitellä niitä.
Olin eilen menossa koko päivän, piti hoidella asioita ja tapasin kavereita. Jotenkin päivän pärjäsi kun oli tekemistä, mutta takaisin kotiin tullessa pysähtyi ja samalla kaikki asiat ponnahti suoraan eteeni. Kastelin pihalla kukkia ja samaan aikaan kyyneleet valuivat poskilleni.
Ikävä on loputon. Mutta samaan aikaan muistot säilyvät aina, niiden kautta jo pois nukkuneet elävät edelleen elämässämme.
Läheisen kuolema, sai minut miettimään omaa kuolemaa. Se sai liikkeelle ajatusvyöryn omasta kuolemastani, sen aiheuttajasta, omista hautajaisista, keiden haluaisin olevan paikalla, jne.
Viimeset 7 vuotta en ole muuta halunnutkaan kuin kuolla. Miksi sitten muunlaisia ajatuksia hiipii mieleeni? Ne tuntuu vääriltä ajatuksilta. Enhän minä ansaitse elää. On väärin ajatella mitä elämältä haluan, sillä haluan vain kuolla. Haluan vain että tämä tuska ja ahdistus loppuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti