Tuli taas vanhempien kanssa puhetta mun painosta. Mä olen valtava, mä tiedän sen. Tarviiko siitä kuitenkaan jatkuvasti muistuttaa. Koska mitä enemmän siitä puhutaan, sitä enemmän mä haluan kuolla. Viime hokossa tuli puhetta mun painosta, äiti otti sen esiin. Sairaanhoitaja yritti vanhemmilleni selittää, että ensin on saatava tasattua olo ennen kuin voi alkaa miettiä painon pudottamista. Olen samaa mieltä. Toki haluisin jo nyt saada painoa pois, mutta se ei oo niin yksinkertasta kun voin niin huonosti. Ei sitä pysty keskittymään painon pudottamiseen kun mieli on täynnä mustaa. Tänään itsemurha-ajatukseni vain voimistuivat. Haluan kuolla enemmän kuin vähään aikaan olen halunnut. Ahdistaa, puristaa, sattuu. Samalla mietin, että jos nyt alkaisin keskittymään painon pudottamiseen, se olisi taas syöksy anoreksian kierteeseen. En halua olla lihava, mutta en myöskään halua takaisin sitä anorektista syömiskäyttäytymistä. Mutta en ole koskaan onnistunut laihtumaan ns. 'terveellisin keinoin'. Ja siksi pelkäänkin, että painon pudotus johtaa taas pahempaan syömishäiriöön...
Tällä hetkellä haluan kuolla, yritän silti pysyä hengissä, edes parhaan kaverini tähden. Taistelen, vaikka en jaksaisi taistella. Haluaisin luovuttaa. Se olisi helpotus. Pääsisin pois tuskasta. Ja varmaan vanhempanikin olisi onnellisia kun ei tarvitsisi enää murehtia mun painoa tai mua ollenkaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti